Löytyipäs tällainen kuva Flickristä. Yksi neljästä kiharakarvaisen noutajan kuvasta, joilla oli Creative Commons -lisenssi. Kuva on alunperin täällä ja sitä saa ainoastaan levittää. Ei muunnella eikä muuta.
Meille tuli pari kuukautta sitten oma kihara, joka on hirmuinen vesipeto myös. Sen ansiosta on kursseilukin jäänyt vähemmälle, kun on tullut touhuttua koirien kanssa urakalla.
Lueskelin Flickristä keskustelua siitä saako kirjastoista julkaista sellaisia kuvia joissa näkyy henkilökuntaa töissään. Yleinen mielipide tuntuu olevan että saa, mutta on kohteliasta kysyä kuvassa olevan henkilön lupa.
Onni on oma weppiserveri ja oma "kuvapalvelu". Vasta joku kuvapalvelu lopetti, ja moni kaveri joutui siirtämään kuvansa muualle. Verkkoon säilömisessä on aina omat riskinsä. Mielummin pitää alkuperäiset omalla koneella turvassa, ja lähettää kopiot matkustamaan bitteinä verkkoon.